Riutan ravinto


Tämän kuukauden artikkelini ei varsinaisesti koske koralleja vaan koko koralliriuttaa yleisesti. Olen useaan otteeseen käsitellyt kysymyksiä korallien ruokinnasta "omalla palstallani" sekä pitänyt samasta aiheesta useita puheita erilaisille ryhmille. Aion käsitellä tätä aihetta tarkemmin seuraavissa artikkeleissani mutta ajattelin, että ravinto koralliriutalla ja akvaariossa olisi sopiva pohjustus yksityiskohtaisemmalle aiheen käsittelylle. Toivottavasti voin tässä artikkelissani antaa hyvän kokonaiskuvan aiheesta.

Koralliriutta ylläpitää uskomatonta elämän kirjoa jonka jokainen osa on riippuvainen energiasta pysyäkseen hengissä, kasvaakseen ja lisääntyäkseen. Organismit voidaan jakaa kahteen eri ryhmään sen mukaan, miten ne hankkivat energiansa: heterotrofit ja autotrofit. Autotrofeja kutsutaan primaarituottajiksi sillä ne käyttävät auringonvaloa tuottaakseen yksinkertaisia ja energiarikkaita hiiliyhdisteitä (yleensä yksinkertaisia sokereita) fotosynteesin avulla.  Autotrofit muodostavat ravintoketjun alun ja niiden tuottama energia onkin kaikkien muiden organismien energian alkulähde. Myös fotosynteettiset bakteerit kuten syanobakteerit ovat primaarituottajia ja niiden biomassa onkin koralliriuttojen läheisyydessä valtava, niin pinnoilla kuin itse vedessä. Heterotrofit ovat organismeja joiden on pakko saada ainakin osa tarvitsemistaan hiiliyhdisteistä joko absorption tai syömisen kautta. Jopa autotrofit tarvitsevat ravinteita pelkän valon ja veden lisäksi; on yleinen harhaluulo, että autotrofit selviävät pelkästään em. komponenttien avulla. Kuitenkin kaikki tietävät, että ellei maassa johon kasvi on istutettu, ole lainkaan ravinteita, kasvi kuolee. Yleisesti maan ominaisuuksia kuvataankin kahden ravinteen, typen ja fosforin avulla; nämä ovat myös kaikkein tärkeimmät ravinteet heterotrofisille organismeille. Pääasiallinen ero heterotrofisen ja autotrofisen organismin välillä ei olekaan se, että toisen tarvitsee syödä kun toinen tarvitsee vain valoa vaan se, että toinen kykenee muodostamaan tarvitsemansa hiilen auringonvalon avulla.

Itse termi "ravinne" on usein väärinymmärretty. Termit "korkea ravinnepitoisuus" ja "matala ravinnepitoisuus" voidaan ymmärtää monella tavalla. Yleisesti ottaen, ravinteet ovat niitä orgaanisia ja epäorgaanisia yhdisteitä, joita tarvitaan elämän ylläpitämiseen. Kyseessä on suuri joukko erilaisia aineita, mutta monesti ravinteiden merkitys rajataan koskemaan rasvojen, amonihappojen ja hiilivetyjen rakennusaineita. Usein ravinteilla tarkoitetaan myös aineita, jotka vähentyessään rajoittavat kasvua. Koralliriuttojen eliöstöstä puheen olleen useimmiten ravinteiksi ymmärretään hiili, typpi ja fosfori. Kasvit sekä ne eläimet, joilla on fotosynteettisiä symbiontteja, ovat yleensä normaaliolosuhteissa typpi ja/tai fosfori rajoitteisia sillä fotosynteesi tuottaa riittävästi hiiltä eliön tarpeisiin. Vesi koralliriutoilla on hyvin ravinneköyhää sillä se sisältää hyvin vähän sekä typpeä että fosforia (kaikki liikenevä typpi tai fosfori kulutetaan hyvin nopeasti vedestä sillä molemmat ovat erittäin arvokasta "tavaraa") kun taas monilla rannikkoseuduilla joet tuovat veteen paljon orgaanisia aineksia jotka hajotessaan muuttavat veden ravinnerikkaaksi. Kummassakin ympäristössä on omat eliönsä sekä vaihtelevassa määrin niitä eliöitä jotka kykenevät elämään monenlaisissa ravinnepitoisuuksissa.

Koralliriutta on ympäristö jota leimaavat erittäin korkea primaarituotanto ja ravinteiden kulutus, joista suuri osa myös uudelleen käytetään itse riutalla. Useita vuosia koralliriuttoja pidettiin ravinneköyhinä "aavikoina" vaikka tosiasiassa on suhteellisen selvää, että mikä tahansa lajirikas ympäristö on hyvin riippuvainen ravinteista. Vaikka koralliriuttojen vesi onkin ravinneköyhää, eli sisältää hyvin pieniä määriä sekä epäorgaanista että orgaanista typpeä, hiiltä ja fosforia, johtuu se suurelta osin riutan eliöiden tehokkuudesta näiden ravinteiden hyväksikäyttäjinä. Riutan vedet ovatkin itseasiassa ravinnerikkaita mutta ravinteet ovat monimuotoisen mikroplanktonin muodossa jotka puolestaan tulevat syödyksi muiden riutan eliöiden toimesta. On huomattava, että suurin osa tästä planktonista muodostuu ja elää nimenomaan riutalla tai sen välittömässä läheisyydessä eikä riuttaa ympäröivässä valtameressä.

Näin suuren lajikirjon taustalla on suurelta osin eläinten ja kasvien (levät ja syanobakteerit) symbioosi joka hyödyntää tehokkaasti molempien osapuolien rajoituksia. Tämän kaltaista symbioosia tavataan usein sienieläinten, korallien, merietanoiden, merivuokkojen, simpukoiden, hydroidien, huokoseläinten ja muiden selkärangattomien eläinten keskuudessa. Nämä lukuisat eliöt eivät kuitenkaan ole autotrofisia vaikka symbioosi olisi miten tehokas tahansa joten niiden on siis syötävä. Mutta mitä?

Riutan ruokaa

Koralliriutan eliöillä on hyvin vaihteleva ruokavalio ja monet harrastajat ovatkin tietoisia useiden eläinten tarkoista ruokavaatimuksista. Toiset ovat petoja, kuten kalat, toiset syövät hajoavaa biomassaa, jotkut syövät suodattamalla ja jotkut yhdistävät monia erilaisia ravinnonhankinta tapoja. Useat akvaarioissa pidettävät selkärangattomat eläimet hankkivat ravintonsa suodattamalla sen vedestä joko aktiivisesti tai passiivisesti. Edelleen monet riutan eliöistä vaativat jossain elämänsä vaiheessa planktonista ravintoa tai ne voivat itse olla osa planktonia. Jotkin näistä eläimistä (ja kaikki levät) voivat saada ravintonsa myös suoraan liuenneista orgaanisista tai epäorgaanisista ravinteista mutta koska liuenneiden ravinteiden määrä koralliriutoilla on yleensä hyvin matala, rajoittavat ne eläinten ja levien kasvua. Ja koska koralliriuttojen lajikirjo on niin suuri, kaikesta ruuasta on jatkuvasti käynnissä todella raju, vaikkakin joskus epäsuora, kilpailu.

Ravinteet tulevat riutoille useita eri reittejä. Joet ja sateet huuhtovat maasta ravinteita mereen. Myös meren kylmä ja ravinnerikas vesi nousee ajoittain pintaan. Merten pohjavedet ovat ravinnerikkaita koska meren pintakerroksista "sataa" jatkuvasti orgaanista ainesta mutta pimeissä pohjavesissä ei ole tarpeeksi planktonia sitä käyttämään. Merivirrat, myrskyt ja vuorovesi huuhtovat riuttaa ravinteilla ja plantonilla pitkienkin matkojen takaa. Riutan tuotanto ja jätteet ovat myös tärkeä osa ravintoa useille riutan asukeille jotka ovat osa detritus ravintoketjua. Detritus ja partikkelimainen orgaaninen aines ovat sanoja joilla kuvataan riutan vesissä kelluvaa "likaa"; tämä aines koostuu ulostepelleteistä, kasvien osista ja korallilimasta sekä näihin liittyvistä bakteereista ja muista partikkeleista. Hajottajaeliöstö (pääasiassa bakteerit ja niihin littyvät eliöt) hajoittavat näitä aineksia niin vedessä kuin itse riutallakin mutta pääasiassa hajotus tapahtuu riutan pehmeissä sedimenteissä. Hajottajat muodostavat itse tärkeän ravinnelähteen muille organismeille mutta ne myös tuovat sitoutuneet ravinteet takaisin riutan käyttöön, lähinnä levän ja kasviplanktonin muodossa.

Kasviplankton koostuu pienistä yksisoluisista levistä ja alkueläimistä jotka leijuvat vesimassojen mukana. Koralliriutoilla kasviplanktonin määrä voi olla suuri ja ne pystyvätkin imemään suuren määrän sekä orgaanisia että epäorgaanisia ravinteita. Hyvissä olosuhteissa niiden lisääntymiskyky on valtava ja niinpä runsasravinteisissa vesistöissä usein havaitaankin kasviplanktonista johtuva vihertävä, punertava tai ruskehtava sävy. Tällaisissa tapauksissa myös veden kirkkaus huononee selvästi. Jotkin riutan eläimistä kykenevät käyttämään kasviplanktonia suoraan ravintonaan. Tällaisia eliöitä ovat useat pehmytkorallit, jotkin sienieläimet, melkein kaikki simpukat, viuhkamadot ja monet muut suodatinsyöjät. Eläinplanktonin pienemmille jäsenille kasviplankton muodostaa pääasiallisen ravinnon lähteen.

click here for full size picture click here for full size picture
Molemmat kuvat esittävät suuren valliriutan riuttoja. Vasemalla olevassa kuvassa näemme kirkasta oligotrofista (niukkaravinteista) vettä kun taas oikella olevassa kuvassa on esimerkki rannikon riutasta jonka vesi on runsasravinteista. Huomaa, että molemmilla riutoilla korallien peittämä alue on laaja ja vaikka laguunin vesi on vihertynyt kasviplanktonista se silti ylläpitää runsasta Acropora korallien määrää. Kuvat Eric Borneman.

Eläinplanktonin kokojakauma on suuri ja keskimäärin se on suurempikokoista kuin kasviplankton. Avomeren eläinplankton koostuu lähes kokonaan "oikeasti" planktonisista eläimistä mutta riutalla asia on päinvastoin; riutan eläinplankton koostuu pääasiassa eri organismien poikasista. Eläinplankton muodostaa pääasiallisen ravinnonlähteen monille riutan eläimille kaloista koralleihin. Esimerkiksi kivikorallit ovat hyvin riippuvaisia eläinplantonista. Eläinplanton voidaan jakaa eri osiin usealla eri tavalla koon, paikan, käyttäytymisen ja muiden ominaisuuksien mukaan. Myös suuret pelagiset eliöt kuten kalat ja meduusat sekä bentiset (engl. benthic) eli pohjaan liityvät eläimet (mm. piikkinahkaiset, äyriäiset ja niveljalkaiset) ovat useiden lajien ruokaa. Päinvastoin kuin usein luullaan, bentiset pikkuäyriäiset eivät kuulu eläinplanktoniin sillä ne eivät esiinny vapaassa vedessä. Sitä vastoin ne bentoksen eliöt jotka tiettyinä aikoina (kuten öisin) siirtyvät pohjasta veteen kuuluvat eläinplanktoniin joka muodostaa suurimman osan riutan eläinplanktonista. Tällaisia eliöitä ovat esimerkiksi hankajalkaiset ja halkoisjalkaiset.

click here for full size picture
Diploastrea sp. pyydystää monisukasmatoja Tomian saarella. Kuva otettu yöllä. Kuva Eric Borneman.

click here for full size picture
Nämä korallipolyypit syövät pieniä äyriäsiä, todennäköisesti mysiksiä, joita parveili korallin lähellä. Cozumel. Copyright 1981, Ronald L. Shimek

Yhteenvetona voidaan todeta, että valtameri tuottaa suurimman osan riutan ruuasta. Bakteerit, detritus, kasviplankton, eläinplankton, pienet bentiset eliöt, korallien ja muiden eläinten erittämä lima sekä liuenneet orgaaniset ja epäorgaaniset ravinteet ovat riutan tärkeimmät ruoka-aineet.

Riutta-akvaarion ruoka

Tarjoammeko me harrastajat samat ruoka-aineet akvaarioissamme asuville eliöille? Sanalla sanoen emme!

Akvaariossa tuotettu ja sinne lisätty ruoka on sekä laadullisesti että määrällisesti erittäin rajoittunutta. Tästä huolimatta monet meistä painivat korkeiden nitraatti- ja fosfaattipitoisuuksien kanssa mistä puolestaan seuraa, että monet akvaristit pyrkivät ruokkimaan eläimiään mahdollisimman vähän säilyttääkseen veden laadun hyvänä. Suljetun järjestelmän, kuten akvaarion, ongelma on tietysti se, että meillä ei ole erästä meren tuomaa luksusta nimittäin miljardien ja miljardien litrojen vesivarastoa joka jatkuvasti laimentaisi ja siirtäisi pois ravinteita akvaariosta. Samoin akvaarioista puuttuu suurelta osin se biodiversiteetti joka pitää luonnon riuttojen vedet ravinneköyhinä. Tästä seuraa että akvaarioissamme esiintyy usein epäesteettisiä eliöitä jotka viihtyvät runsasravinteisissa ympäristöissä, nimittäin leviä ja syanobakteereita.

Kuitumaiset, limaiset ja suuremmat makrolevät ovat erittäin tehokkaita imemään ravinteita ja ne myös kasvavat nopeasti. Useimmissa tapauksissa mikro- ja makrolevät valtaavat koko akvaarion tehden siitä epäesteettisen näköisen sekä haitaten hyödyllisten kalkkilevien, korallien ja muiden sessiilien selkärangattomien kasvua. On kuitenkin huomattava, että levien kyky poistaa ravinteita on merkittävä ja ne toimivatkin tässä tehtävässä erinomaisesti erillisissä leväsuodatusjärjestelmissä. Levien lisäksi bakteerit ja kasviplankton ovat tehokkaita ravinteiden hyväksikäyttäjiä. Kaikki edellämainitut organismit ovat erittäin tärkeä osa koralliriutan eliöstöä sillä ne eivät ainoastaan puhdista riutan vettä vaan ovat myös tärkeä osa sekä riutan että akvaarion ravintoketjua.

Monet ainekset ovat akvaariossa riittämättömällä tasolla sekä siitä syystä että akvaariossa tapahtuva tuotanto on riittämätöntä mutta myös siksi että akvaario-olosuhteissa biomassan ja vesitilavuuden suhde on uskomattoman suuri. Olenkin käyttänyt vertausta, jossa muutaman sentin korallipala täysikokoisessa uima-altaassa vastaisi luonnollista suhdetta. Todellisuudessa tämäkin "akvaario", ottaen huomioon valtamerien vesimäärän, olisi todennäköisesti liikakansoitettu.

Luonnottoman suuresta akvaarioveden ravinnepitoisuudesta luonnollisesti seuraa, että käytämme useita erilaisia laitteita ravinteiden poistamiseen kuten suodattimia, otsonisaattoreita ja vaahdottimia - usein edellämainittuja laitteita käytetään myös vähentämään vedenvaihtojen tarpeellisuutta. Valitettavasti tällaisten laitteiden käytöllä on myös negatiivisia vaikutuksia sillä ne poistavat vedestä myös tarpeellisia bakteereita, detritusta, korallilimaa ja planktonia ja näin vaarantavat paitsi suodatinsyöjien, myös muiden saalistavien selkärangattomien ja pohjaeliöiden terveyden sekä koko akvaarion ravintoketjun toimivuuden ja tehokkuuden. Toisaalta, mikäli vettä ei puhdisteta saatamme kohdata korkeista ravinnepitoisuuksista johtuvia ongelmia ja olemme pakotetut vähentämään ruokintaa. Mitä siis tehdä?

Akvaristeina meidän on ymmärrettävä monia realiteetteja. Verrattuna luonnon koralliriuttaan, kasvi- ja eläinplanktonin määrä on yleisesti ottaen akvaariossa parhaimmillankin merkityksettömän pieni ja usein olematon. Ja sekin vähä, mitä vedestä löytyy, tulee useimmiten syödyksi tai laitteiden poistamaksi tai tappamaksi ennenkuin se ehtii lisääntyä. Korallilimaa, bakteereja, detritusta, bentisten eläinten poikasia sekä muuta "pseudoplanktonia" saattaisia ollakin vedessä, jos sitä ei puhdistettaisi tehokkaasti. Toisaalta akvaarioveden tiedetään sisältävän runsaasti liuenneita orgaanisia ja epäorgaanisia ravinteita, joiden määrä ylittää moninkertaisesti luonnon koralliriuttojen tasot jopa kaikkein parhaiten ylläpidetyissä akvaarioissa. Ron Shimek on tutkinut asiaa kahdessa erinomaisessa artikkelissaan, It's (In) the Water ja It Is Still in the Water. Vaikka monet akvaariossakin halutut eliöt voivatkin käyttää tehokkaasti näitä ravinteita hyväkseen on akvaariossa tavattavat ravinnetasot niin korkeita, että luonnossa vastaavissa oloissa oleva koralliriutta useimmiten kuolee prosessissa jota kutsutaan eutrofoitumiseksi.

Joidenkin organismien kohdalla vaatimaton menestys akvaarioissa johtuu nimenomaan vesimassassa olevan ruuan vähyydestä - tällaisia eläimiä ovat esimerkiksi merililjat (engl. crinoids), simpukat, tietyt korallit, sienieläimet ja sammaleläimet (engl. bryozoans). Jopa symbioottiset korallit kärsivät vaikka niiden tiedetään kasvavan akvaarioissa pitkiä aikoja sillä edelleenkin seksuaalinen lisääntyminen koralleilla on harvinaista akvaario-olosuhteissa. Vaikkakin tähän saattavat vaikuttaa myös muut tekijät kuten kutusignaalit (kuunvalo, lämpötila jne.) sekä korallin pieni koko on heterotrofinen ravinnonhankinta ensisijaisen tärkeää sukupuolirauhasten kehityksessä sillä symbioottisten zooksantellien tuottama ravinto käytetään pääasiassa kasvuun sekä muihin sisäisiin toimintoihin. Onko mahdollista, että jos ruokimme korallejamme hyvin ja oikeanlaisella ruualla voisimme useammin todistaa korallien kutemista akvaariossa? Hyvin todennäköisesti.

Voiko akvaariota ruokkia tarpeeksi?

Kyllä ja ei. Ei siksi, että suljettuun järjestelmään kuten akvaarioon liittyy tiettyjä ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ron Shimek (Shimek, WMC 1998) laski käyttäen tieteellisiä julkaisuja että luonnolliseen ruokamäärään pääsemiseksi täytyisi 380 litran akvaariota ruokkia 250-350 ml märkää ruokaa päivässä. Itse lisäisin vielä, että ottaen huomioon ravinteiden ja veden liikkumisen, luonnon riutat kokevat 100% vedenvaihdon 2-3 kertaa päivässä! Tämän ravinteiden ja vedenvaihtojen määrän lisäksi on huomattava, että tiedämme suhteellisen vähän useiden riutan eliöiden tarkoista ruokavaatimuksista. Useille suodatinsyöjille ruuan sisältö ei ole niin tärkeää kuin sen koko sillä monet niistä syövät mitä tahansa niiden pyydystyselimille kokonsa puolesta sopivaa ruokaa. Toiset puolestaan ovat erittäin selektiivisiä ja valikoivat ruokansa monimutkaisten kemiallisten tunnistusmenetelmien mukaan. Sen toteamiseksi, että emme ruoki tarpeeksi ja/tai oikeanlaista ruokaa, riittää pintapuolinenkin akvaarion tutkiskelu. Lisäksi useita koralliriutan eläimiä ei yksinkertaisesti ole harrastajan saatavilla ja toisaalta monet saatavilla olevista eliöistä tulisi jättää hankkimatta niiden hoidon vaikeuden takia.

Entä mitä voimme tehdä parantaaksemme tilannetta? Ratkaisuja on monenlaisia. Eräs sellainen on hankkia planktonverkko ja pyydystää itse planktonia merestä hinaamalla verkkoa veneen perässä. Tämä ei kuitenkaan ole edes mahdollista niille, jotka asuvat kohtalaisenkin matkan päässä merestä - eikä muillekaan kovin käytännöllistä. Silti on hienoa nähdä tällaisen retken jälkeen kuinka upeita eläimiä pyydykseen voi tarttua. Toinen, huomattavasti realistisempi mahdollisuus on kasvattaa itse planktonia tai sen korviketta kotioloissa. Tarvittavat välineet ovat yksinkertaisia ja useat levät, rataseläimet, Artemian toukat, ripsieläimet, mysikset ja Gammarukset ovat helppoja kasvatettavia ja niitä on lisäksi yleisesti saatavilla. Paitsi että näiden eliöiden ravintoarvo on itsessään arvokas, ne voidaan lisäksi "terästää" vitamiineilla, mineraaleilla, hivenaineilla, lääkkeillä, antioksidanteilla jne. joilloin ne toimivat näiden hyödyllisten aineiden välittäjinä. Kasvatettu ruoka on mielestäni paljon arvokkaampaa sekä ajallisesti että kustannuksiltaan kuin monet tuotteet ja laitteet joita käytämme.

"Elävän hiekan" käyttö on myös tuonut mukanaan erittäin tärkeän ravinnonlähteen. Elävä hiekka toimii oivana lisääntymisalustana monille madoille, äyriäisille, mikrobeille ja leville jotka myöhemmin ovat suoraan käytettävissä monen eliön ravintona. Hiekassa elävien eliöiden poikaset ja sukupuolisolut myös nousevat veteen muodostaen elävää planktonia. Tämän lisäksi elävien kivien ja hiekkapohjan eliöstö suorittavat  elintärkeää hajottajatoimintaa. Elävä kivi toimii myös tärkeänä detrituksen ja muiden ruoka-aineiden lähteenä. Myös niin sanottujen refugiumien käyttö on yleistymässä. Refugiumilla tarkoitetaan itse pääaltaasta erotettua allasta jossa pienten organismien annetaan elää ja lisääntyä ilman saalistajien vaikutusta. Mielestäni refugiumit ovat paitsi erittäin mielenkiintoisia yhteisöjä myös erittäin tärkeitä kokonaisuuden osia.

click here for full size picture
Huomaa suuri partikkelimäärä vedessä. Loistavaa ravintoa kuvan Sarcophyton sp. pehmytkorallille. Kuva Eric Borneman.

Voimme tietysti myös ruokkia akvaariota useammin ja enemmän tavallisilla ruuilla mutta tämä vaatii paljon varovaisuutta ja huolellisuutta osakseen. Eräs suurimmista meriakvaarioiden ongelmista ennen olikin liian suuri ruokinta suhteessa ravinteiden ulostuontiin ja kierrätykseen. Nykyisissä enemmän luonnonmukaisissa riutta- ja kala-altaissa ylimääräistä ruokaa on pilkkomassa muutkin kuin aerobiset bakteerit. Samoin ravinteiden poisto on huomattavasti kehittyneemmällä tasolla ja näin ollen liikaruokinnan riski on pienentynyt. Riski ei kuitenkaan ole poistunut kokonaan vaan edelleenkin liiallinen ravinnemäärä kaipaa parempia menetelmiä. Monesti tarjottu ruoka on liian suurta kaikille paitsi suurimmille eläimille (kalat, vuokot, käärmetähdet jne.) ja koska ruoka on kuollutta se myös alkaa mädäntymään akvaariossa käytännössä välittömästi. Näin syömätön ruoka vähitellen pilkkoutuu orgaanisiksi ja epäorgaanisiksi aineiksi joita akvaarioissamme on jo ennestäänkin vähintään riittävästi. On kuitenkin huomattava, että tällainen syömätön ruoka myös ruokkii hyvin hyödyllistä hajottajaeliöstöä. Kuitenkin kuollut ruoka ei ole itse itseään säätelevää kuten elävä ruoka ja näin ollen elävä ruoka onkin aina suositeltavampaa.

Ravinteiden poistosta puheen ollen: on kokolailla hyödytöntä lisätä ruokaa veteen jos se samantien poistuu nopeasti erilaisiin suodattimiin. Oman kokemukseni mukaan suosittelenkin harkitsemaan tässäkin lehdessä esiteltyjä systeemejä joissa ei käytetä vaahdotusta lainkaan; mielestäni elävät kivet ja hiekka muodostavat riittävän suuren "suodattimen". Myös leväsuodattimet ovat mainioita koska ne ylläpitävät matalaa ravinnepitoisuutta kuitenkin samalla mahdollistaen partikkelimaisen ruuan pysymisen vesimassassa. Mikäli vaahdotusta kuitenkin käytetään, minusta tuntuu että niitä tulisi käyttää vain ajoittain. Ymmärrän kyllä että tämä ohjeeni on hyvin erilainen kuin useimmat muut antaisivat sekä sen, että ohjeeni saattaa kuulostaa takapakilta kun otetaan huomioon vaahdottimien huima kehitys viime vuosina. Joka tapauksessa uskon, että nykyiset vaahdottimet pystyvät ylläpitämään hyvin matalaa ravinnepitoisuutta akvaariossa ilman että niitä käytetään 24 tuntia vuorokaudessa. Minusta myös nykyiset riutta-akvaariot ovat hoidoltaan ja eliöstöltään niin paljon kehittyneempiä että monet tärkeät vaahdottimien ominaisuudet eivät olekaan enää niin tärkeitä kuin ne joskus ennen olivat.

Mielestäni kaikkein hyödyllisin ravinteiden poistomenetelmä on "vanhanaikainen" veden vaihto. Tämä yksinkertainen toimenpide ei ainoastaan poista ravinteita vedestä vaan se myös tuo joka kerralla akvaarioveden koostumuksen lähemmäs oikeaa merivettä. Samalla suurin osa partikkelimaisesta ruuasta jää akvaarioon, päin vastoin kuin suodattimia käytettäessä jotka käsittelevät akvaarion vettä aina vain uudestaan ja uudestaan. Omalta osaltani ympyrä on sulkeutunut, sillä olen huomannut, että vedenvaihdot ovat sittenkin helpompi ja vähätöisempi tapa kuin suodattimien ylläpito ja lukuisten markkinoilla olevien tuotteiden ostaminen ja lisääminen. Lisäksi olen havainnut kypsyneiden ja hyvin hoidettujen riutta-akvaarioiden olevan kohtuullisen itseriittoisia.

Muutama neuvo ja omia kokemuksia

Oman kokemukseni mukaan akvaristi, joka alkaa ruokkimaan akvaariotaan enemmän kuin aiemmin käy läpi usein tietyt vaiheet. Aluksi lisääntynyt ruokinta näkyy nopeasti veden kohonneissa ravinnepitoisuuksissa. Pian tämän jälkeen akvaariossa syanobakteerit ja kuitumaiset levät alkavat kasvaa hallitsemattomasti. Tässä vaiheessa harrastaja lopettaa ylimääräisen ruuan lisäämisen siinä pelossa, että ravinnepitoisuudet jäävät pysyvästi korkealle tasolle.  Haluan korostaa, että tämä ei hyvin todennäköisesti pidä paikkaansa. Tilanne on verrattavissa uuden akvaarion perustamiseen jossa akvaarioon ilmestyy vuorotellen erilaisia levävaiheita korkeiden ravinnepitoisuuksien mutta samalla matalan biodiversiteetin ansiosta. Kun akvaarioon pikkuhiljaa kehittyy runsaslukuinen ja monipuolinen eliöstö ravinteita kuluttamaan, tasapainottuu koko akvaario vähäravinteiseksi riutta-akvaarioksi ja suurin osa levistä häviää. Täsmälleen samankaltainen prosessi käynnistyy myös silloin, kun akvaarion ruokintaa lisätään suuremmaksi: leviä ilmestyy koska akvaarion eliömäärä ei ole vielä päässyt lisääntymään riittävästi käyttääkseen kaiken lisäravinnon. Lopulta kuitenkin akvaario tasapainottuu uudelleen vähäravinteiseksi kunhan eliömäärä lisääntyy vastaamaan kasvanutta ruokintaa. Oman kokemukseni mukaan hyvin kansoitettua ja hoidettua riutta-akvaariota voidaan ruokkia uskomattoman suurella ruokamäärällä ilman että vedestä on mitattavissa liuenneita ravinteita. Levien määrä tosin kasvaa joka tapauksessa runsaan ruokinnan tuloksena, mutta levät voidaan helposti pitää kurissa lisäämällä akvaarioon kasvinsyöjiä. Luonnon koralliriutoillakin levien kontrollointi tapahtuu pääasiassa levänsyöjäorganismien toimesta eikä veden ravinnepitoisuus ei ole läheskään yhtä merkittävä levien määrään vaikuttava tekijä. Jopa huonon hoidon ansiosta lisääntyneet levät voidaan akvaariossa helposti hoitaa riittävällä "laiduntamisella" mutta haluan kuitenkin korostaa, että runsasravinteinen akvaariovesi on merkittävä stressitekijä muille organismeille.

Onko meidän sitten ruokittava runsaasti?

Mielestäni kyllä. Menestyksekkääksi riutta-akvavaristiksi on monta erilaista tietä ja mielestäni onkin tärkeää ylläpitää ja arvostaa erilaisten menetelmien kirjoa. Oikeiden ja kunnollisten ravintolähteiden ymmärtäminen ja käyttäminen on yksi suhteellisen uusista ajatusmalleista riutta-akvaristien piirissä. Kyseessä on luonnollisten ekosysteemien kannalta elintärkeä osa-alue mutta olen havainnut sen selkeästi hyvin tärkeäksi komponentiksi myös oman akvaarioni hoidossa. Akvaariossani on kristallin kirkasta vettä jossa korallit ja kalat menestyvät ilman leväongelmia. "Mitä sitten? Samaa voi sanoa monista vaahdottimillakin varustetuista akvaariosta!" kysyy varmaankin moni lukija. Ja olenkin samaa mieltä! Itsekin käytin samoja laitteita vielä jokin aikaa sitten. Kuitenkin nyt, kun akvaariossani on enemmän partikkelimaista ruokaa useat sienet menestyvät paremmin ja akvaariossani on myös sellaisia eliöitä joita siellä joko ei aiemmin ollut tai ne eivät ainakaan kukoistaneet. Mielestäni on myös tärkeää käyttää ruokavalmisteita jotka sisältävät mahdollisimman vähän käyttökelvottomia osasia; proteiinirikkaita kuivaruokia, elävää ruokaa (artemia, mysis, rataseläimet), kasviplanktonia sekä tuoretuotteita (esimerkiksi hienonnettua merellistä ruokaa).

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että riutta-akvaarion pitäisi olla kukoistava ja monimuotoinen yhteisö kuten luonnon vastineensa eikä vain kokoelma kauniita yksilöitä liimattuna kivistä tehdyille hyllyille. Vaikka emme koskaan pystyisikään kopioimaan luonnon riuttaa voimme sentään päästä lähemmäs kun perehdymme tarkemmin omiin suljettuihin järjestelmiimme sekä luonnon vastineisiin.


If you have any questions about this article, please visit my author forum on Reef Central.

Some Further Reading

Anthony, K.R.N. 1999. Coral suspension feeding on fine particulate matter. J. Exp Mar Biol Ecol 232: 85-106

Bak, R.P.M. et al. 1998. Bacterial suspension feeding by coral reef benthic organisms. Mar Ecol Prog Ser 175: 285-288.

Bythell, J.C. 1990. Nutrient uptake in the reef-building coral Acropora palmata at natural environmental concentrations. Mar Ecol Prog Ser 68: 65-69.

Hamner, W.M., et al. 1988. Zooplankton, planktivorous fish and water currents on a windward reef face: Great Barrier Reef, Australia. Bull Mar Sci 42(3): 459-479

Hamner, W.M. and Carleton, J.H. 1979. Copepod swarms: attributes and role in coral reef ecosystems. Limnol Oceanogr 24(1): 1-14.

Hatcher, Bruce Gordon. 1988. Coral reef primary productivity: a beggar's
banquet. TREE 3(5): 106-111

Hatcher, B. G. 1997. Organic Production and Decomposition. In: Life and Death of Coral Reefs (Birkeland, C., ed.) Chapman and Hall, New York. 140-174.

Porter, James W. 1976. Autotrophy, heterotrophy and resource portioning in Caribbean reef-building corals. Amer Nat 110 (975): 731-742.

Sebens, Kenneth P. 1997. Zooplankton capture by reef corals: corals are not plants! Reef Encounter 21: 10-15

Sorokin, Y.I. 1995. Reef Environments. In: Coral Reef Ecology: Ecological Studies Vol. 102 (Heldmaier, G. et al., eds.). Springer Verlag, Berlin: 34-72.

Sorokin, Y.I. 1995. Plankton in Coral Reef Waters. In: Coral Reef Ecology: Ecological Studies Vol. 102 (Heldmaier, G. et al., eds.). Springer Verlag, Berlin: 73-126.

Sorokin, Y.I. 1973. Trophical role of bacteria in the ecosystem of the coral reef. Nature 242: 415-417.

Wilkinson, Clive R. 1986. The nutritional specturm of coral reef benthos; or sponging off one another for dinner. Oceanus 29 (2): 68-75.

Wilkinson, Clive R. et al. 1988. Nutritional specturm of animals with photosynthetic symbionts - corals and sponges. Proc 6th Int Coral Reef Symp 3: 27-30.




ReefKeeping Magazine™ Reef Central, LLC. Copyright © 2002